Välitämme ammattitaitoisia, joustavia ja motivoituneita osaajia.
OLEMME ERIKOISTUNEET TERVEYDENHUOLLON, TEOLLISUUDEN JA IT-ALAN AMMATTILAISIIN, KUTEN SAIRAANHOITAJIIN, LÄÄKÄREIHIN JA INSINÖÖREIHIN.
Me SEIE:llä olemme ylpeitä saadessamme olla osa SLS Group -konsernia, jonka toiminnan keskiössä ovat ihmiset. Meille menestys merkitsee enemmän kuin liiketoimintaa – ennen kaikkea kyse on ihmisistä.
SEIE:n tavoitteena on tarjota asiakkailleen korkealaatuisia ja luotettavia henkilöstövuokraus- ja rekrytointipalveluja. Osaavat työntekijämme tekevät työtä sen eteen, että oikeat osaajat ja työnantajat löytävät toisensa.
Vakaassa ja osallistavassa työympäristössämme sitoutuneet työntekijämme pyrkivät parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen kaikessa toiminnassaan.
Joustavan toimintatapamme ja nopean päätöksentekomme ansiosta haluamme tarjota sekä työntekijöillemme että asiakkaillemme sujuvan ja myönteisen yhteistyökokemuksen.

SEIE
Arvopohjamme
S – Skarpa I Skarppi
Perehdymme ihmisten tarpeisiin ja löydämme ratkaisuja, jotka todella sopivat heidän tilanteeseensa.
Vahvuutemme on kyky ymmärtää sekä liiketoimintaa että yksilöä.
E – Effektiva I Tehokas
Työskentelemme nopeasti ja tuloksellisesti.
Meillä tarpeista edetään toteutukseen ilman turhaa monimutkaisuutta.
I – Inspirerande I Inspiroiva
Inspiroimme ihmisiä kasvamaan, kehittymään ja löytämään oman polkunsa.
Innostuksemme tarttuu niin työyhteisössämme kuin sen ulkopuolellakin.
E- Engagerade I Sitoutunut
Välitämme aidosti ihmisistä ja tuloksista.
Sitoutumisemme näkyy jokaisessa yhteydenotossa, sopivan osaajan löytämisessä ja toimeksiannon toteutuksessa.
Sertifioitua laatua ja ympäristövastuuta
ISO 9001:2015 & ISO 14001:2015
SEIE AB:llä on ISO 9001:2015- ja ISO 14001:2015 -sertifikaatit henkilöstövuokraus- ja rekrytointipalveluille.
Sertifioinnit osoittavat, että toimimme järjestelmällisesti laadun- ja ympäristöasioiden hallinnassa, toiminnan seurannassa, riskienhallinnassa ja jatkuvassa parantamisessa.
Asiakkaillemme tämä tarkoittaa suunnitelmallista ja laatutietoista toimintatapaa koko henkilöstövuokraus- ja rekrytointiprosessin ajan. Työntekijöillemme ja työnhakijoillemme se merkitsee selkeitä toimintatapoja, luotettavuutta ja säännöllistä seurantaa.

SEIE
Laatuperiaatteemme
Oikea henkilö oikeaan tehtävään
Rekrytoimme ja yhdistämme jokaiseen toimeksiantoon osaamiseltaan ja persoonaltaan sopivat ammattilaiset.
Tyytyväiset asiakkaat ja työntekijät
Keräämme aktiivisesti palautetta ja kehitämme toimintaamme varmistaaksemme asiakkaidemme ja työntekijöidemme korkean tyytyväisyyden.
Tehokkaat prosessit
Rekrytointi- ja henkilöstövuokrausproses-simme ovat selkeitä, hyvin dokumentoituja ja kehitämme niitä jatkuvasti.
Lakien ja standardien nourdattaminen
Noudatamme sovellettavia lakeja, vaatimuksia ja standardeja sekä toimintaamme koskevia eettisiä ohjeita.
Jatkuva kehittyminen
Seuraamme tuloksiamme, analysoimme laatupoikkeamia ja toteutamme parannustoimenpiteitä kehittääkseemme toimintaamme jatkuvasti.
Ympäristöpolitiikkamme
Ympäristöpolitiikkamme ja -tavoitteemme ovat keskeisiä työkaluja pyrkimyksissämme vähentää toimintamme ympäristövaikutuksia ja edistää pitkän aikavälin kestävää kehitystä.
Pyrimme ehkäisemään ympäristön pilaantumista, noudattamaan sovellettavia ympäristövaatimuksia ja parantamaan ympäristötyötämme jatkuvasti.
Matkustamisen ilmastovaikutusten vähentäminen
Suosimme junamatkustusta autoilun ja lentämisen sijaan aina kuin se on mahdollista. Hyödynnämme myös etäkokouksia vähentääkseemme matkustamisen tarvetta.
Prosessien digitalisointi
Vähennämme paperinkulutusta hyödyntämällä digitaalisia toimintatapoja. Sopimukset allekirjoitetaan sähköisesti ja asiakirjat säilytetään digitaalisessa muodossa.
Kestävät hankinnat ja investoinnit
Huomioimme ympäristövaikutukset hankinnoissamme ja investoinneissamme sekä pyrimme tekemään pitkällä aikavälillä kestäviä hankintoja.
Tietoisuus ja sitoutuminen
Lisäämme ympäristöasioihin liittyvää tietämystä ja kannustamme työntekijöitämme osallistumaan ympäristötyöhömme tiedottamisen ja osallistamisen avulla.
Ympäristötietoisuus arvoketjussamme
Kannustamme toimittajiamme ja asiakkaitamme ympäristötietoiseen toimintaan ja edistämme yhteistä vastuuta ympäristöstä.
Uudelleenkäyttö ja kierrätys
Suosimme uudelleenkäyttöä ja kierrätystä aina kun se on mahdollista.
